Useita prototyyppejä myöhemmin meillä on nyt vihdoinkin OMAT STRETCH-HOUSUT! Ne ovat vartaloa myötäilevät, mukavan korkeat vyötäröstä, niissä on taskut sekä edessä että takana ja ne joustavat kunnolla!
Kun aloimme työstää prototyyppejä näille housuille vaatimuksemme yhteistyökumppanillemme olivat, että kankaan piti olla todella joustava mutta kuitenkin tarpeeksi tukeva, halusimme taskut sekä eteen että taakse, halusimme KORKEAN vyötärön reilunkokoisella kuminauhalla ja meille oli todella tärkeää, että housuissa ei olisi isoja yksityiskohtia, jotka haittaisivat käyttöä tunikoiden ja puseroiden alla. Useiden prototyyppien jälkeen onnistuimme vihdoinkin.
Näihin ’Vanessa’ nimisiin housuihin mahtuvat sekä maha että peppu, ne joustavat joka suuntaan ja niiden pituus on hyvä maihareiden kanssa käytettäväksi talvella (ei liian pitkät), tennareiden kanssa keväällä (nilkat näkyvissä) ja sandaalien kanssa kesällä.
’Vanessa’ on nuorekas ja ajaton malli, pillilahkeilla ja sopivalla pituudella. Kun olemme kokeilleet housuja eri vartalotyypeillä, ne istuvat tietysti hieman eri lailla. Tässä pieni kokoelma siitä, minkälaista palautetta housut saivat.
Emma 31 vuotta, koko 38, 165 cm – S/M – Tiimalasin muotoinen vartalo
”Housut tuntuvat todella hyviltä. Vyötärö on todellakin korkea ja se ulottuu jopa oikealle kohdalle, korostetulle vyötärölleni. Housut ovat sopivan tiukat ja pituuskin on sopiva, vaikka yleensä kaikki housut ovat liian pitkiä minulle. Talvella käärin housujen lahkeet ylös pari kertaa ja käytän niitä nilkkureiden kanssa. Kun en kääri lahkeita housut ovat minulla täyspitkät.”
Sara 38 vuotta, koko 44, 180 cm – L/XL – Tiimalasin muotoinen vartalo
”Koska olen pitkä housut jäävät usein vajaamittaisiksi. ’Vanessa’ ulottuu 5 cm nilkan yläpuolelle. Talvella jatkan rakoa sukilla ja käyttäessäni maihareita minun ei tarvitse kääriä lahkeita ylös. Keväällä ja kesällä pituus on täydellinen käyttäessäni tennareita ja sandaaleja.”
Jonna 42 vuotta, koko 46, 160 cm – L/XL – Omenanmuotoinen vartalo
”Nämä ovat mukavimmat housut, joita olen koskaan kokeillut! Normaalisti käytän alaosissa kokoa XL, mutta koska olen vartalotyypiltäni omena, alaosan löytämisessä on omat haasteensa – jos lahkeet ovat sopivat ne ovat usein liian tiukat vyötäröstä ja jos vyötärö on sopiva lahkeet jäävät liian leveiksi. Nämä housut istuivat hyvin kauttaaltaan, vaikka valitsin L-XL enkä XL-2XL. Vyötärö joustaa mukavasti ja pituus on hyvä. Käärin lahkeet käyttäessäni housuja maihareiden kanssa. Rakastan näitä housuja!”
Erika 39 vuotta, koko 50, 165 cm – XL/2XL – Tiimalasin muotoinen vartalo
”Minulta löytyy sekä peppu että maha ja olen sitä paitsi rintava. En pidä liian matalista housuista, enkä housuissa olevista paksuista törröttävistä yksityiskohdista (saumoista, napeista jne) jotka jäävät rumasti näkyviin tunikoiden alle. Näissä housuissa ei ole sellaisia – ne istuvat täydellisesti, vyötärö on korkea, pituus on hyvä eikä niissä tarvitse käyttää vyötä. Käytän mieluummin vähän lyhkäisempiä housuja kuin liian pitkiä, nämä ulottuvat nilkkoihini.”
Tanja 52 vuotta, koko 54, 178 cm – 2-3XL – Suora vartalo
”En todellakaan tykkää kokeilla alaosia, koska harvoin löytyy sopivia. Pidän sääristäni, mutta en erityisemmin pepustani. Nämä housut istuvat täydellisesti, ne korostavat sääriäni samalla kuin muokkaavat peppuani ja myötäilevät vartaloani niin, että voin käyttää lempitunikoitani. Minulla on pitkä alavartalo, joten housut ovat minulla hieman vajaamittaiset, mutta tämä ei haittaa minua. Pääasia on, että ne ovat sopivat vyötäröstä ja pepusta. Olen todella tyytyväinen!”
Kiitos teille, jotka olette auttaneet meitä kokeilemalla kaikkia prototyyppejä ja iso kiitos myös teille, jotka olette jaksaneet odottaa näitä täydellisiä housuja kärsivällisesti! Nyt jatkamme suorien ja alaspäin levenevien housujen kehittelyä. Pitäkää silmänne auki!
Haleja, Marie & Co.