Luin muutama päivä sitten naisesta, joka pääsi edustamaan Ruotsia Miss Earth-kilpailuihin 2020. Katsoin häntä kuvista – nuori tyttö, jolla erikoiset piirteet, korkeat ja pyöreät posket, isot huulet, pitkät ja paksut ripset, pikkuruinen vyötärö ja iso povi, hoikilla, pitkillä säärillä. Tämä sai minut miettimään, ovatko kauneusleikkauset oikeasti sallittuja Miss Earth-kilpailun osallistujille? Googlasin, ja jo muutamassa minuutissa löysin vastauksen. Kyllä. Sääntöjä tai rajoituksia ei ole, osallistujat saavat tehdä mitä toimenpiteitä tahansa. Olen hieman yllättynyt. En ole koskaan ajatellut tällaisista kauneuskisoista hyvää, koska kauneudessa ei mielestäni voida kilpailla, kauneushan tulee sisältäpäin. On aivan absurdia, että näin iso kansainvälinen kilpailu ei ota vastuuta ja saa tällaiset kauneusleikkaukset loppumaan.
Miss universumin ensimmäinen voittaja oli suomalainen Armi Kuusela, joka kruunattiin voittajaksi 1952. Hän oli 17 vuotta vanha ja siihen aikaan ei ollut plastiikkakirurgiaa, fillereitä, botoxia tai kasvojenkohotuksia. En kuitenkaan sano, että kaikki oli paremmin ennen, koska kilpailun idea oli silloinkin sama – kilpaileminen kauneudesta. Mutta kaikki olivat kuitenkin luonnollisen näköisiä, he näyttivät tavallisilta naisilta, tunnusomaisine piirteineen.
Mitä tämä kaikki tekee nuorille tytöille, jotka jatkuvasti näkevät kuvia “täydellisistä” naisista? No he vaativat itseltään samaa – he haluavat näyttää samalta. Huulet eivät ehkä ole riittävän täyteläiset, nenä on liian iso, ehkä silmiäkin pitäisi kohottaa? Jatkuva parantaminen, täydellisyyden tavoittaminen ja kauneusteollisuus, joka myy kosmetiikkaa, botoxia ja fillereitä kulkevat käsi kädessä. Jotkuthan jopa laittavat silikonit rintoihin tai luottavat rasvaimuun.
Tästä on tullut noidankehä, joka on iskenyt kokonaiseen sukupolveen. “Kaikkihan tätä tekevät, miksi en minäkin voi?” Ihan kuin pakkomielle, jossain takaraivossa. Ja kuvat tekevät kaikista toimenpiteistä ”normaaleja”. Somevaikuttajat kirjoittelevat niistä ja antavat vinkkejä, kuin mikä tahansa salonki. Yht’äkkiä makaakin jossain, lounastauolla, 500 € köyhempänä huulet täynnä neuloja. Uudenlaista itsensä toteuttamista ja uudenlainen tapa kuluttaa.
Sama rumba muutama kuukausi myöhemmin, kun täytyy käydä huoltokäynneillä. Huulet tuntuvatkin jo tylsiltä ja litteiltä, pitää kai varata uusi aika seuraavalle luonastauolle. Noidankehä pyörii. Kriittinen silmä on tarkkana. Huulet ovatkin jo nyt täydelliset. Sehän meni ketterästi, mitähän seuraavaksi? Näin pieni viaton filleri muuttuu rasvaimuksi.
Jos hyppää mukaan karuselliin voi joutua elinikäiseen vikojen etsimiseen ja jatkuvaan täydellisyyden tavoittelemiseen. Ja mitä sitten? Minä en tiedä, koska minulle ei koskaan ole tehty mitään toimenpiteitä. Mutta voin hyvinkin kuvitella, että pikkuhiljaa varmaankin tajuaa, että ulkonäköön takertuminen ei teekään onnelliseksi.
Tiedättekö, mikä on halvin ja vähiten kivulias tie täydelliseen ulkonäköön? Itsekunnioitus ja omanarvontunto. Niillä pääsemme eroon neuloista ja meistä tulee onnellisempia, kiltimpiä ja rikkaampia.
/ Marie
Tämä kronikka ilmestyi Åbo Underrättelser lehdessä 26.01.2021 ja voit lukea sen myös tätä kautta ja tässä videossa luen sen ääneen: