Pian se on täällä, meidän kauan odotettu ”rauhallinen joulu”. Silloin meillä on aikaa levolle ja palautumiselle. Joulu on pimeän ajan valopilkku. Nykyään odotan joulua, mutta ennen, kun lapset olivat pieniä ja asuivat vielä kotona, joulukuu oli vuoden stressaavinta aikaa. Joulukuussa riitti tekemistä. Silloin koristeltiin, suunniteltiin ja osteltiin lahjoja. Jouluksi piti siivota, ruokaostokset ja hankinnat oli suunniteltava ja ruoan piti lopuksi valmistaa, itse. Lähetettiin joulukortteja, oli pikkujouluja ja vieraitakin piti käskeä aina silloin kun oli meidän vuoro. Eron myötä tuli myös lisää asioita, joihin piti kiinnittää huomiota – toimivaan logistiikkaan ja kaikkien tyytyväisyyteen. Kenelläkään ei saanut olla paha mieli. Kaiken piti olla täydellistä!
Muutama viikko sitten löysin vanhoja kotivideoita. Olimme vanhempieni luona Ahvenanmaalla vuonna 1990 ja oli Juhannus. Tytöt olivat pieniä. Vanhin tytär Lisa täytti seitsemän vuotta samana vuonna ja yksi joulufilmi oli vuodelta 2000 kun koko suku oli paikalla… Oli kyllä ihana nähdä! Silloin kyllä touhuilin kaikkea! Ompelin vaatteita tyttärilleni, kaikki ruokapöydässä oli kotonatehtyä ja jouluna kaikki oli viimeisen päälle… Nuorempana olin kotiäiti – vietin aikaa lasteni kanssa. Mutta kun menin takaisin töihin en vähentänyt kotitöitä. Tekemistä riitti!
Miehin ei kokenut minkäänlaista stressiä tähän aikaan. Ja tämä ärsytti minua aluksi! Tietenkään hän ei kokenut, minähän tein kaiken!! Mutta kun otin asiaan vähän etäisyyttä huomasin, että ongelma ehkä olikin minussa.
Muistatteko kronikan, jonka aiheena oli koti? Ehkä tämä on samantyyppinen ilmiö. Naiset kantavat vastuun, samalla lailla kuin projektipäällikkö. Meillä on suunnitelma ja silmää yksityiskohdille. Kyllä puolisokin saa auttaa, mutta usemmiten me kyllä ohjaamme. Jos annamme koko vastuun puolisolle stressaannumme lisää, koska emme tiedä suorittaako puoliso tehtävän kunnolla, toiveittemme mukaisesti. Jokin yksityiskohta varmasti unohtuu. Sekaannumme asiaan, muistutamme ja ohjaamme, ja tämä johtaa huonoon ilmapiiriin ja ehkä jopa riitaan ja enempään stressiin. (Ihan oikeasti, kuka haluaa tehtävän ja heti perään ohjausta?)
En sano että kotimme eivät olisi tasa-arvoisia tänä päivänä, mutta olen ihan varma siitä, että naiset ohjaavat tilannetta ja että heillä on suurin vastuu. Mutta meidän täytyy kieltäytyä tästä ja antaa muillekin vähän vastuuta ja saada saada muut ymmärtämään, että asiat eivät tapahdu itsestään. Jos kinkku unohtui kauppaan, pitää myös keksiä uuden ratkaisun.
Nyt kun olen elänyt yli 60 vuotta suhtaudun jouluun paljon rauhallisemmin. Nyt kun lapset ovat aikuisia on helppoa olla jälkiviisas, mutta jos olisin voinut neuvoa 30-vuotista minääni, olisin sanonut: Tärkeintä on että vietämme aikaa yhdessä ja että kannamme kaikki yhdessä kortemme kekoon. Ruokapöytään ei tarvita 30 eri lajiketta ja lahjoja ei tarvitse olla kymmenen. Kuusen ei tarvitse olla täydellinen ja mitä tärkeintä: SINÄ ET OLE VASTUUSSA KAIKESTA! Joulu on kaikkien juhla, anna kaikkien osallistua ja avustaa, kukin laillansa. Stressi vie joulun taikaa ja mahdottomiin ei kukaan pysty. Täydellinen joulu tarkoittaa läsnäoloa ja rauhaa.
Ja vielä, ennen kuin unohdan – jouluna ei sitten mietitä syömistämme. Tulet syömään enemmän kuin normaalisti, ja se on ihan okei. Paino voi nousta muutaman kilon, mutta haittaako se? Tämä on sitä pimeintä aikaa ja nyt pitää välttyä turhalta stressiltä. Ilo, nautinto ja yhdessäolo saavat päättää tämän vuoden. Toivotamme vuoden 2021 tervetulleeksi samat sanat sydämessämme.
Jouluinen hali!
Marie
Tämä kronikka ilmestyi Åbo Underrättelser lehdessä 15.12.2020 ja voit lukea sen myös tätä kautta ja tässä videossa luen sen ääneen: