Skip to content

Astu peilin eteen ja tartu haasteeseen

Hiljattain eräs nainen tuli liikkeeseeni, hän sanoi, että “Teillä ei taida olla vartalolleni sopivia vaatteita”. Hän oli viisikymppinen ja näytti ihan tavalliselta pohjoismaiselta naiselta. Hänellä oli vähän vatsaa, käsivarsia ja muita elonmerkkejä, joita tulee kun on elänyt puolet elämästään. Hän taputteli vatsaansa ja täytti sen ilmalla, näyttääkseen “ongelmansa”.

Kuuntele minun lukevan blogitekstin ääneen:

Yritin ystävällisesti näyttää kauniita mekkoja ja tunikoita, todistaakseni että hän oli väärässä, mutta hän ei innostunut mistään. Hänellä oli vaatteille liikaa vaatimuksia – ei saanut olla liian värikästä, koska silloin hän näyttäisi liian isolta. Ja vaikka hän piti isoista kuvioista hän ei voinut käyttää niitäkään, koska ne olivat liian huomiota herättäviä. Ei liian vartalonmyötäistä, koska silloin hänen vatsamakkaransa korostuisivat. Ja lista jatkui.

Mitä enemmän kuuntelin tätä naista, sitä varmemmaksi tulin siitä, että hänhän antoi kaiken päättämisvallan omille epäkohdille. Hän ei nähnyt kauneutta missään. Tärkeintä hänelle oli kuinka häivyttää ja piilottaa kaikki epäkohdat. Mutta kun katsoin häntä en lainkaan kiinnittänyt huomiota hänen vatsaansa – näin kauniit vihreät silmät, kauniin kampauksen, naisellisen poven ja kauniit kädet!

Rupesin syvemmin miettimään, kuinka me oikeasti puhumme itsellemme. Tiedätte varmaan sen päässämme olevan äänen, joka joko kannustaa tai kritisoi. Jotkut meistä kuuntelevat kannustavaa ääntä, jotkut kuuntelevat jatkuvasti arvostelevaa ääntä mutta useimmat meistä kuulevat molempia ääniä. Tällä naisella oli varmasti aika arvosteleva ääni päässään, sellainen ääni joka kritisoi ulkonäköä. Tämä on mielestäni aika tavallista. Jos jokin asia poikkeaa kauneusnormeista voi olla vaikea hyväksyä sen, mistä itse tykkää omassa itsessään ja omassa vartalossaan.

Voi kuitenkin samaistua tähän naiseen, joka kävi liikkeessäni. Hän oli niin keskittynyt mahaansa, että hän unohti korostaa kauniita vihreitä silmiään. On helppoa uskoa kaikkeen mitä näkee ja lukee, esim. “Tämän ohjeen avulla pääset kiloistasi eroon 30 päivässä”. Entä allit? Helppoa, osta “Treenilaite hintaan 49,90€ ja kuoriva voide hintaan 29,90€!”

Mutta entä jos sanon että kaikki tämä on korviemme välissä? Päässämme oleva ääni voi avata silmämme ja auttaa näkemään kaikki hyvät puolet ja mahdollisuudet. Mitä jos menisimme vaateauppaan tällä asenteella: “Tykkään vyötäröstäni ja kaulastani, niitä minä haluan korostaa. Rakastan sinistä, koska se saa silmäni hehkumaan ja suuret kuviot tekevät minut iloiseksi!” Huomaatko eron? Kumpi asenne tekee onnellisemmaksi?

Minulla on sinulle haaste. Seiso peilin edessä ja ajattele että edessäsi oleva ihminen on paras ystäväsi. Sano hänelle kolme asiaa mistä pidät hänessä. Mikä näyttäisi hyvältä hänen päällään? Mitä haluaisit korostaa? Onko hänellä kauniit hiukset? Selvä vyötärö? Kauniit, naiselliset reidet? Kauniit silmät? Näe vartalosi uusin silmin, kiitollisena ja ihaillen. Korosta hyviä puolia vaatteilla, älä keskity pelkästään huonojen puolien häivyttämiseen. Elämä on liian lyhyt siihen. Tartu siis haasteeseen! Et voi menettää mitään ja se ei edes maksa mitään!

Alla olevassa vlogissa #9 näet kun kokeilen eri kokoisia vaatteita! Lopussa vielä pieni kannustuspuhe!

Haleja,
Marie

0
Ostoskori
Ostoskorisi on tyhjäTakaisin verkkokauppaan
'